Voi apua...

Ei hetkeen kyllä ole sydän pysähtynyt samalla tyylillä kuin tänään kun oven aukaisin. kaksi listaa repsotti lattialla. Koira säleiden keskellä. Minä myönnän purskahtaneeni kyyneliin (osittain stressaavan päivän takia, osittain kauhusta, että onko koira nyt koko päivän huutanut). Noh... sen voin sanoa kyllä, että nuo listat ovat nauloilla kiinni kiviseinässä, joten eipä niitä kauheasti tarvitse suostutella irti, oven kohtalo oli kuitenkin vielä karmeampi, sillä sitä on vaikeampaa korvata! Koira oli repinyt kulman oven siitä valkeasta päällysteestä ja muutenkin nakerrellut sieltä mistä on hampaille sijaa saanut.

Tämä oli kai shokki siksi, että meillä nuo yksin olot ovat ennenkin aiheuttaneet karmien syöntiä yms. mutta se loppui kun jäin työttömäksi ja koira on ollut pari tuntia yksin harvoin neljätuntia. Kyllä se ulvoo, mutta lopettaa noin vartin päästä viimeistään.

Noh... kun äitini saapui paikalle suunnittelen nyt sitten mahdollisten vanhusten värväämistä vahtijoiksi (coco on loistava seurakoira) tai lapsia vähän leikittämään. Nyt siskoni pääsee kuitenkin hyödyntämään apple tv:ni netflixiä. Yksin olot siis lyhenevät neljään viiteen tuntiin, jos oikein anelen. Minulla koulupäivät kun voivat tulevien projektien myötä venähtää jopa ilta kuuteen aamu yhdeksästä.

Mutta nyt rukoilen, että mitään muita tuhoja ei tule. Pidän todella tästä kämpästä ja en halua häätöä koiran takia. Sydäntä kyllä riipii aina jättää koira taakse ja pelätä samalla oven puolesta.

Jos jollain on hyviä vinkkejä niin kehiin vain.

Oho, me vähän unohduttiin!

Hups... On jäänyt vähän lupaukset pitämättä! Mutta ei se mitään, kiirettä on siis pitänyt! Koira on kasvanut hirmuisesti ja emäntä odottaa innosta piukeena tulevaa koulu-urakkaa toivomassaan AMK:ssa. Tradenomin paperit pitäisi olla 3,5 vuoden päästä kourassa. Miettikää, silloin Coco on jo neljä!

Meillä on ensimäiset juoksut pian ohi ja cocosta on tullut oikea ahmatti! Ennen sitä sai oikein maanitella syömään, nyt kuppi tyhjenee ja lisää pitäis vaan aina saada. Yksin olot on yhä aika rankkoja, mutta muutimme uuteen kämppään, missä koira pääsee makuuhuoneeseen olemaan yksin. Ei ole siis pinta-alaa vahdittavana niin paljoa. Eli yhä vain parempaan päin ollaan tässäkin menossa. Hitaasti, mutta varmasti.

Tässä on sitten ihan random kuvia näyttämässä vähän, että ollaan me kasvettu! Cocosta on tullut tosi nätti iso koira jo :) Ainoa harmi meillä on ollut punkit! Niitä on jo kaksi löydetty ja toinen päätti sitten jättää päänsä koiran otsaan. Voin sanoa, että olin iloinen kun pää sitten irtosi parissa päivässä itsekseen. 

Cocosta on muuten tullut ihan uskomattoman hyvä lasten kanssa. Siskontyttö 7-v on ihan paras kaveri. Jaksaa leikkiä nätisti, ei näyki, ei hauku tms. Saa silitellä, pussailla, halia ilman mitään ärinöitä, vaikka minä koetankin vähän rajoittaa sitä. Koira oikeastaan tuntuu nauttivan siitä ja lapsia pitäisi aina mennä moikkaaman. Uuden naapuruston lapset suunnilleen juoksee meidän luokse nähdessään meidät. Koira vetää suunnilleen voltteja riemusta tässä kohtaa. Minä sen sijaan huokaisen syvään kun tiedän, että saan kantaa koiran pois paikalta kun muuten tyttö painuu ihan maata kiinni.

Tälläistä täällä :) Päivitellään ehkä jatkossa vähän säntillisemmin kun nyt on tullut vähän enemmän vapaa-aikaa.

Anteeksi hiljaiselo

Cocon kanssa on yhteiselo jo alkanut sujua ja rutiinit toimia (olisi ollut jo aikakin....). Emännältä katosi kuitenkin kaikki halu kirjoittaa jouluna ja nyt olen alkanut saamaan sitä taas takaisin.

Ajattelin tässä merkinnässä vähän kertoa mitä tästä pötkylästä on opittu näiden kuukausien aikana:
- Coco on itsepäisimpiä olentoja joita tiedän. Lenkillä ei peba liiku mihinkään, ellei neiti niin halua. Osaa myös hyvin leikkiä kuuroa.
- On todella läheisyyden kipeä ja rakastaa nukkua reittäni vasten. Nytkin neiti kuorsaa päiväuniaan tuossa minua lämmittäen.
- On rohkeimpia koiria mitä tiedän. Me käydään paljon koirapuistossa ja pentutreffeillä. Coco ei todellakaan jää luimistelemaan isompiaan vaan menee kovaa mukaan ja leikkii minkä kerkeää. Ujoudestakaan ei ole tietoakaan.
- Yksinolo on yhä hankalaa, mutta me opitaan pikku hiljaa :)
- Pahvilaatikot, pallot ja kepit on maailman parhait juttui.

Coco on myös ollut todella hyvä tuki kun on ollut pari todella vaikeaa päivää tässä hiljattain. Neiti lohduttaa ihan selkeästi ja kun se huomaa, että emäntä on nyt tosi surkeella päällä, niin seuraa kaikkialle.

Itsenäistyminen alkaa selkeästi jo pikkuhiljaa. Coco nukkuu mieluusti niin sängyssä kuin pahvilaatikossaankin (pyhpah millekään pedeille. Kun on tyyny ja huopa niin pahvilaatikossa on kivaa). Enää ei myöskään tarvitse minua ihan kaikkialle seurata, mutta kyllä äkkiä nousee jos menen eteiseen.

Coco on muuten tullut aika kalliiksi tuhoamalla silmälasini :D Eräänä aamuna heräsin ja aloin etsimään epätoivoisena lasejani. Olimme reippaasti nukkuneet pommiin (Coco kuorsasi onnellisena vieressäni) ja minulla alkoi kiire päälle. Minä sitten möngin kaikki sänkyni nurkat läpi, koska saatan joskus laittaa silmälasit jopa tyynyn alle. No nyt minun piti sitten nousta ja kipittää vessaan. Parin askeleen päästä, tunnen jotain tuttua jalkojeni alla. Silmälasien toinen linssi oli irti, molemmat täynnä pieniä hampaanjälkiä, sangat syöty ja nenätyynyt olivat koiran vatsassa. Siinä ei kamalasti naurattanut, mutta nyt on uudet tilauksessa ja niiden pitäisi tulla maanantaina. Toivotaan ainakin ettei instrumentarium taas myöhästytä! Tosin kyllä minä laseja toivoin 20-vuotis syntymäpäivälahjakseni, mutten ihan näin!

Kuvia tulee myöhemmin, kun saan nuo typerät kuvat leikkimään kanssani >8(

huonoja uutisia

Daisy kaksivuotiaana nyppimisen jälkeen.

Daisy on meidän 7-vuotias kk.mäyräkoira neitimme, joka on yksinoikeudella sohvan kuningatar ja mäen valtiatar. Mamman syli on vain hänelle ja koira on uskomattoman rakas koko perheellemme. 

Oman peiton repiminen oli aina kivaa...

Viikko sitten valmistujaisteni aikana daisy oli päästänyt ripulia sohvalle (josta tietenkin syytettiin Coco kunnes siskontyttöni 7-veee oikaisi asian). Sen jälkeen Daisy alkoi oksennella ja käydä jotenkin passiiviseksi. Viikonlopun yli kitkuteltiin koska maalla on hankalaa päästä lääkäriin ja isäni the koirakuiskaaja vakuutti, että ei tässä mitään.

Maanantaina soitimme eläinlääkärille joka koiraa näkemättä diaknisoi kurkun tulehtuneen ja määräsi antibiootteja. Keskiviikkona minä ja äiti näimme, että Daisy oli menossa huonompaan. Häntä ei juurikaan heilunut ja koira vain makasi. Ei syönyt, ei juonut ja kaiken oksensi ulos antibiootteja myöten.   Huusimme isälleni kurkku suorana, että nyt soitat sinne eläinlääkäriin ja varaat ajan pian. Isäni on perus mies ja ei mene lääkäriin ennen kuin ihan viimeisenä keinona ja kertoili oireet muttei niiden pahuutta. Saimme ajan tänäiseksi kello 9.00

"onko sun ihan pakko kuvata kun mulla on huono turkkipäivä?"

Lääkärissä lääkäri katsoi kerran ja totesi kohtumädän. Koira oli leikattava heti tai lopetettava. Minä, isä ja äiti kaikki olimme yhteen ääneen sanoneet leikkauksen - Daisy on meidän prinsessa ja piikille se joutuu vasta kun mitään ei oikeasti ole tehtävissä tai koiran elämä ei ole enää koiran elämää. Kunnanlääkäri päätti operoida ja soitti toiselle kuntamme eläinlääkärille joka pääsi avustamaan. Muuten isäni olisi saanut toimia auttavana osapuolena. Daisy rauhoitettiin ja maha sekä vähän käpälää ajeltiin. Nestettä Daisy sai niskaansa mahtavan patin verran ja oksensi myöhemmin paljon, mutta näytti selkeästi hieman piristyvän. 

Lopulta Daisy oli leikkaus valmiina pöydällä ja minä lähdin huoneesta. En siedä rakkaitteni verta ja olisin voinut kaatua suorinjaloin taaksepäin, joten menimme äitini kanssa kauppaan. ostin usean vuoden jälkeen Aku Ankan Historia lehden sijasta. Olin aivan kauhusta kankea, sillä eläinlääkäri totesi meille suoraan, että Daisy ei välttämättä selviä.

Pääsimme takaisin lääkärille ja minä aloin lukea aku Ankkaa. Leikkaus tehtiin samassa tilassa niin, että väliseinä kätki veren. Isäni kävi katsomassa kun kohtu poistettiin ja se oli reippaan HK Sinisen kokoinen, eli valtava pienelle yhdeksänkiloiselle koiralle. 

Lopulta kaikki oli ohi ja Daisy makasi aineissa pöydällä. Kaikki oli mennyt hyvin odotuksista huolimatta ja pääsimme lähtemään kotiin. Nyt Daisy makaa äitini hierottavana ja me toivomme pakotamme nakkimme paranemaan. Minäkin liityn seuraan jahka leivinuunin tuprauttama savu hälvenee ja kykenen menemään paikalle ilman astmakohtausta.

Hiljaista kujilla...

Täällä tulee olemaan hetken hiljaisuuden jatkoa. Minä valmistuin viime viikolla ylioppilaaksi sekä juhlinkin hieman. Sitten tulin kipeäksi ja nyt Daisy on todella sairaana. Kaikki energia menee siis koiran paranteluun, itseen ja Cocon riehuttamisene. Lisäksi koiralaumamme sai lisäystä Einarisa, joka on tuttaviemme ihana beagle herra. Hän ei oikein viihtynyt tarhan jälkeen sisätiloissa, joten hän pääsyi meille nyt väliaikaisesti.

Koetan päivitellä pian. Coco jatkaa hirveää kasvuvauhtiaan ja söpöilyään sekä terroristin uraansa :D

Pappa - pienen tassun alla

"Nyt mä kiipeen tästä..."

Isäni oli aluksi hyvin tarkka siitä, ettei Cocoa hellitty liikaa. Pian huomasin, että kun isäni luuli etten näe, pikkuinen sai nameja ja haleja. Sitten minun väitettiin hellivän liikaa ;) Tosin... Voiko noin söpöä otusta helliä liikaa?

"Vähän maistelen...."

"Yök... sukkahikeä, mua on huijattu. Villasukkien piti olla nannaa"

"Mut mamman tossut on ainakin hyviä"

Coco on jo pienellä persoonallaan valloittanut meidät kaikki. Lempinimiä ovat: riiviö, reporanka, Cocoro, pentu, kakara. 

Kyllä sopu tilaa antaa

Saanko määkin?

Kyllä täällä meillä on maailman kirjat sekaisin. Daisy jakaa ruokaansa...

"no sä oot niin pikkanen niin syö munkin puolesta vaan"

ja antaa Cocon nuollakin lautasen, eikä häiriinny vaikka kakara tunkisi samalle vesikupille vaan antaa tietä ja joskus jopa huolehtii, että Coco saa kanssa.

"Mamma... Miksi Daisy työntää mua pois?"

Yksi paikka on kuitenkin meidänkin Daisylle pyhä, minne Cocoa ei niin vain haluaisi päästää: oman mamman syli.

"Musta tuntuu kuin mä olisin kolmas pyörä..."

Daisy on hyvin mustasukkainen vain kahdesta asiasta: mamman sylipaikasta ja pöydän alla vahtimisoikeudesta päivällis aikaan. Muulloin Coco saa kirjaimellisesti kävellä yli.