huonoja uutisia

Daisy kaksivuotiaana nyppimisen jälkeen.

Daisy on meidän 7-vuotias kk.mäyräkoira neitimme, joka on yksinoikeudella sohvan kuningatar ja mäen valtiatar. Mamman syli on vain hänelle ja koira on uskomattoman rakas koko perheellemme. 

Oman peiton repiminen oli aina kivaa...

Viikko sitten valmistujaisteni aikana daisy oli päästänyt ripulia sohvalle (josta tietenkin syytettiin Coco kunnes siskontyttöni 7-veee oikaisi asian). Sen jälkeen Daisy alkoi oksennella ja käydä jotenkin passiiviseksi. Viikonlopun yli kitkuteltiin koska maalla on hankalaa päästä lääkäriin ja isäni the koirakuiskaaja vakuutti, että ei tässä mitään.

Maanantaina soitimme eläinlääkärille joka koiraa näkemättä diaknisoi kurkun tulehtuneen ja määräsi antibiootteja. Keskiviikkona minä ja äiti näimme, että Daisy oli menossa huonompaan. Häntä ei juurikaan heilunut ja koira vain makasi. Ei syönyt, ei juonut ja kaiken oksensi ulos antibiootteja myöten.   Huusimme isälleni kurkku suorana, että nyt soitat sinne eläinlääkäriin ja varaat ajan pian. Isäni on perus mies ja ei mene lääkäriin ennen kuin ihan viimeisenä keinona ja kertoili oireet muttei niiden pahuutta. Saimme ajan tänäiseksi kello 9.00

"onko sun ihan pakko kuvata kun mulla on huono turkkipäivä?"

Lääkärissä lääkäri katsoi kerran ja totesi kohtumädän. Koira oli leikattava heti tai lopetettava. Minä, isä ja äiti kaikki olimme yhteen ääneen sanoneet leikkauksen - Daisy on meidän prinsessa ja piikille se joutuu vasta kun mitään ei oikeasti ole tehtävissä tai koiran elämä ei ole enää koiran elämää. Kunnanlääkäri päätti operoida ja soitti toiselle kuntamme eläinlääkärille joka pääsi avustamaan. Muuten isäni olisi saanut toimia auttavana osapuolena. Daisy rauhoitettiin ja maha sekä vähän käpälää ajeltiin. Nestettä Daisy sai niskaansa mahtavan patin verran ja oksensi myöhemmin paljon, mutta näytti selkeästi hieman piristyvän. 

Lopulta Daisy oli leikkaus valmiina pöydällä ja minä lähdin huoneesta. En siedä rakkaitteni verta ja olisin voinut kaatua suorinjaloin taaksepäin, joten menimme äitini kanssa kauppaan. ostin usean vuoden jälkeen Aku Ankan Historia lehden sijasta. Olin aivan kauhusta kankea, sillä eläinlääkäri totesi meille suoraan, että Daisy ei välttämättä selviä.

Pääsimme takaisin lääkärille ja minä aloin lukea aku Ankkaa. Leikkaus tehtiin samassa tilassa niin, että väliseinä kätki veren. Isäni kävi katsomassa kun kohtu poistettiin ja se oli reippaan HK Sinisen kokoinen, eli valtava pienelle yhdeksänkiloiselle koiralle. 

Lopulta kaikki oli ohi ja Daisy makasi aineissa pöydällä. Kaikki oli mennyt hyvin odotuksista huolimatta ja pääsimme lähtemään kotiin. Nyt Daisy makaa äitini hierottavana ja me toivomme pakotamme nakkimme paranemaan. Minäkin liityn seuraan jahka leivinuunin tuprauttama savu hälvenee ja kykenen menemään paikalle ilman astmakohtausta.

Hiljaista kujilla...

Täällä tulee olemaan hetken hiljaisuuden jatkoa. Minä valmistuin viime viikolla ylioppilaaksi sekä juhlinkin hieman. Sitten tulin kipeäksi ja nyt Daisy on todella sairaana. Kaikki energia menee siis koiran paranteluun, itseen ja Cocon riehuttamisene. Lisäksi koiralaumamme sai lisäystä Einarisa, joka on tuttaviemme ihana beagle herra. Hän ei oikein viihtynyt tarhan jälkeen sisätiloissa, joten hän pääsyi meille nyt väliaikaisesti.

Koetan päivitellä pian. Coco jatkaa hirveää kasvuvauhtiaan ja söpöilyään sekä terroristin uraansa :D

Pappa - pienen tassun alla

"Nyt mä kiipeen tästä..."

Isäni oli aluksi hyvin tarkka siitä, ettei Cocoa hellitty liikaa. Pian huomasin, että kun isäni luuli etten näe, pikkuinen sai nameja ja haleja. Sitten minun väitettiin hellivän liikaa ;) Tosin... Voiko noin söpöä otusta helliä liikaa?

"Vähän maistelen...."

"Yök... sukkahikeä, mua on huijattu. Villasukkien piti olla nannaa"

"Mut mamman tossut on ainakin hyviä"

Coco on jo pienellä persoonallaan valloittanut meidät kaikki. Lempinimiä ovat: riiviö, reporanka, Cocoro, pentu, kakara. 

Kyllä sopu tilaa antaa

Saanko määkin?

Kyllä täällä meillä on maailman kirjat sekaisin. Daisy jakaa ruokaansa...

"no sä oot niin pikkanen niin syö munkin puolesta vaan"

ja antaa Cocon nuollakin lautasen, eikä häiriinny vaikka kakara tunkisi samalle vesikupille vaan antaa tietä ja joskus jopa huolehtii, että Coco saa kanssa.

"Mamma... Miksi Daisy työntää mua pois?"

Yksi paikka on kuitenkin meidänkin Daisylle pyhä, minne Cocoa ei niin vain haluaisi päästää: oman mamman syli.

"Musta tuntuu kuin mä olisin kolmas pyörä..."

Daisy on hyvin mustasukkainen vain kahdesta asiasta: mamman sylipaikasta ja pöydän alla vahtimisoikeudesta päivällis aikaan. Muulloin Coco saa kirjaimellisesti kävellä yli.

hurrrja metsästäjä

Raaaa.... mä saan sut!

Täällä on oltu hiljasia kun aina on kuvia, mutta kun istahtaa kirjoittamaan yleensä coco pitää siinä vaiheessa kiidättää pissalle/estää syömästä johtoja/ käskeä lopettamaan Daisyn kiusaaminen / koira tekee jotain muuta.

Grrr... Ny sää kuolet.

Cocosta on tulossa pieni riiviö. Koko ajan saa katsoa, mitä se touhuaa ja hiljaisuus on huono merkki. :D Tässä on jo todettu, että sähköjohdot on hirmun kivoja ja mamman tohvelit. 

Minä hurja metsästäjä! 

Coco on hirveän riistaviettinen. Isäni on puhdistanut pari hirven kalloa tässä ja aina kun kaikki rämmäleet on putsattu tämä neiti on ne kohdat kyllä nuuhkinut ja saa kannella pois ettei tuo syö mitään epämääräisyyksiä. T. inhotuksen väreitä vieläkin siitä jostain limasesta.

Kato mamma, mä sain sen.

Tyttö on kyllä hurjan fiksu. Istu sujuu jo vaivatta, kunhan nameja on paikalla. Myöskin luokse tulo tapahtuu suurella riemulla, kunhan minä tajuan kyykistyä jos on jotain oikein jänskää maassa. (Kuten hirven silmämuna). 

Elvytä se, et mä saan retuuttaa sitä vielä.

Nyt me painumme nukkumaan, kun tuo vintiö vihdoin rauhottui.

BFF

Nyt saatten näitä luvattuja Daisy ja Coco kuvia :D

"Mamma... Miksi sä sanot välillä tolle kuka tuli ja se pomppaa ikkunaan kun kukaan ei tullut?"

Daisy pitää tiukkaa vahtia yllä vanhempieni luona ja hyvin harvoin kukaan kykenee tätä haukkua yllättämään. Koira haukkuu kyllä melkoisesti, mutta aina vieraita tervehditään hännän heilutuksella. 

"Mä tahdon alas..."

Coco ei pääse sohvalle kovinkaan usein, koska se on Daisyn pakopaikka riiviöltä. Yleensä pikkuinen pääsee sinne minun unikaverikseni tai kun olemme tekemässä ruokaa. Cocolla on tapana tulla pyörimään jalkoihin ja jo kerran olen meinannut seivästää itseni puuhaarukalla. 

"Miksi..."

Daisy on ärähtänyt Cocolle vain muutaman kerran. Yleensä tämä neiti on äärettömän rauhallinen, mutta antaa minulle tuttuja mulkaisujaan, joista tulee selväksi mitä mieltä hän on perheen uudesta jäsenestä.

"Mamma... Se vei mun lelun"

Daisy on yleensä todella leikkisä, mutta nykyään se lähinnä juoksee sohvalle. Coco taas antaa Daisyn leluille kyytiä ja toinen vain voi katsoa sitä menoa... Tosin Daisy tuhosi jo yhden Cocon leluista, mutta siitä taisi vain sen takia tulla rakkaampi pikkuiselle.

"Ehkä me nyt voidaan tähän rauhoittua hetkeksi kun oltiin lenkilläkin"

Nämä kaksi ovat hyvin harvoin paikallaan vierekkäin. Daisyn pitää koko ajan haistella Cocoa ja kun toinen koettaa ottaa päikkäreitä ja toinen tulee inisemään niin... Tai sitten Coco tekee syöksyleikkiyrityksen Daisylle, mutta vanha neiti ei kyllä sellaisesta innostu. Minun kanssani oli kuitenkin ihan jees loikoilla ja katsoa sydämenasialla. 

"Minä pysyn skarppina lihojen varalta, en anna tuon syödä mitään"

Eilen illalla oli taas hirvenlihojen palottelua ja Daisy oli tarkkana namien varalta. Coco taas oli niin uupunut päivän riehumisista, että tyytyi lähinnä nukkumaan lähimaastossa, jos sitä vaikka jotain tipahtaisi.

"Ja se sanoo et mamma hemmottelee mua liikaa..."

Isäni on aivan rakastunut Cocoon. Hän väitti että hellyyttelen pentua liikaa, jonka vuoksi koira ei anna minun lähteä mihinkään yksin vaan saamme kaikki kuunnella kovaa huutoa. No eilen illalla saunassa kuuntelimme äidin kanssa kuinka Isä lässytteli koirille lihaa leikatessaan. Minä olin ottanut vähän etäisyyttä Cocoon jättämällä huomioimisen jatkuvasta vähän harvempaan. Tyttö on kietonut papan ihan pikkuisen tassunsa ympärille ;)

Olemme Cocon kanssa vanhemillani vielä viikonlopun. Itse olen tällä hetkellä kotona hoitamassa asioita (kirjasto, YO-tulokset ja apteekki) kun Coco on pappan hoidossa. Pennun kanssa eläminen on suhteellisen rankkaa ja olen todella iloinen tästä hengähdys tauosta. Coco on ihana pentu, mutta kun on tottunut olemaan yksin on melkoinen shokki kun joku on koko ajan vieressä kerjäämässä huomiota.

Liikaa energiaa

Huhhuh... On ollut melkoiset pari päivää. Eilen olimme tosiaan vanhempieni luona Cocon kanssa. Olemme puuhailleet kaiken näköistä. Lähinnä leikkineet ja jankanneet että matot EI ole ruokaa tai sähköjohdot... Lisäksi Cocon mielestä vain pentupakkauksessa saadut alustat kelpaavat pissaamiseen, maton lisäksi. Vahinkoja sattuu kuitenkin vähemmän kuin odotin. Kiitos sen, että ravaamme koko ajan pihalla. 

Tänään on Cocon kanssa opeteltu vähän yksin olemista. Se taitaa ollakin se vaikein asia meidän kohdalla. Huuto alkaa jo kun menen vessaan, joten voitte kuvitella miten se kantaa kun astun ulko-ovesta ulos. Nyt olen ollut vain muutamia minuutteja poissa, mutta huomenna menen jo sitten kauppaankin. Tämä taitaa myös olla naapurien vihaama kohta.... 

Tämä pieni otus on melko työläs, mutta äärettömän suloinen. Coco rakastaa minun jalkojeni päällä nukkumista, järsimistä, nukkumista minun päälläni ja yleisesikin sylissä on tosi kivaa. Lenkeillä hän tulee reippaasti luokse, jos ei ole mitään kamalan kiintoisaa. 

Tällä hetkellä Coco kuorsaa selkäni takana, kun teimme ensimäisen "pitkän" lenkkimme ja minä kehtasin juoksuttaa pallon perässä. Taitaa olla emän vikaa kun vanhemillani näki palloon niin sitä vietiin ;) Daisy lähinnä oli kauhuissaan tästä pienestä pallerosta, mutta niin kamalan huolissaan samalla. Kuvia tulee kun nappaan ne äidiltäni. 

Nyt minä nautin hetken rauhasta. :3

isänpäivä

Coco nukkuu tällä hetkellä jalkojeni päällä. Se ei ole suostunut olemaan minusta erosta muutamaa minuuttia kauempaa. Eilen illalla kävin pikaisessa suihkussa ja oven takaa kuului suoraa huutoa. Yö meni kuitenkin odotettua paremmin. Vähän pikkuinen kitisi, mutta pääasiassa sen takia, etten päästänyt häntä sänkyyn. Kitinä vaikeni heti kun sai käden silittelemään itseään. Coco nukkui noin neljäntunnin pätkissä yön ja viideltä aamulla oli nukkumiset nukuttu. En ollut aivan kyllin vikkelä, joten aamupisut tulivat lattialle. Eiliset allergia oireet saattoivat johtua vielä heinänpölystä, mitä koira taitaa olla täynnä. Olen myös estänyt naaman nuolemisen, jotta eivät kaikkein herkimmät kohdat ole täynnä koiran kuolaa. 

"En minä millekkään lattialle pissinyt..."

pissa alustat eivät kiinnosta neitiä sitten yhtään. Hän kirmaa niiltä pois, noin metrin päähän ja kyykistyy siihen. Yleensä kaappaan koiran syliini ja sitten me kirmaamme portaita alas. Ehkä pentuhäkin jälkeen hän tajuaa asian jujun... Ainakin niin voi toivoa! 

Tänä aamulla harjoteltiin myös istumista ja menihän tuo pieni peppu maahan pian käskystäkin. Ei kielto on kuitenkin ihan tyhmä kun se kieltää villasukkien pureskelun ;D Sen siaan minun sylini on loistava paikka ja sinne pitää mönkiä koko ajan. Naaman nuoleskelua koetetaan, mutta kun sekin aina blokataan kädellä tai huovalla. On se vähän nyt rauhoittunut, onneksi sentään käsiä saa nuoleskella. Leikki näykkimistäkään ei ole vielä ollut kamalasti. 

Me lähdemme pian vanhempieni luokse. Taidan saada huudot kun hän ei pääsekään syliin vaan joutuu häkkiin. No... Ehkä minä kestän.

"Ehkä jos mä pureskelen tätä pyyhettä en joudu enää pyyhkimään tassujani..."

Koira tuli asuntoon

Haimme tänään Cocon kotiin. Lähdimme aamulla yhdeksältä ja saavuimme määränpäähämme yhdeltä. Noin kolmentunnin ajomatka venyi talvirajoitusten. Matka oli pitkä ja uuvuttava, nyt en malta odottaa että saan nukkua.

Pieniä huolia aiheuttaa se, että sain koirasta hieman allegisia oireita, joten sängyssä nukkuminen ei tule kuuloonkaan. Kun Coco nuoli kasvojani, ne kutisevat, mutta koiraan varmasti siedättyy. Otin täksi illaksi allergialääkkeen, sillä pääni jo särkee en halua olla kamalan äreä. Yleensä koirat eivät aiheuta minulle pahaa allergiaa, lähinnä kutinaa nuoltuaan. Se on korkeintaan epämukavaa, mutta yleensä kun olen ollut kauan kohdistettuna allergeenille oireet katoavat.

Mutta Coco on nyt vieressäni nukkumassa. Kävimme äsken hieman ulkona ja tyttö osasi pissiä sinne. Pissa alustaa hän kuitenkin repii mielellään ja ensimäiset pissatkin tulivat lattialle.

Tyttö tuli tänne ja tutki heti paikat sekä alkoi leikkiä. Ei siinä kauaa mennytkään :D Pyramidia hän on tökkinyt, muttei vielä tajunnut ideaa ja namit tulevat sieltä taikaiskusta!

Mutta me rauhoitumme nyt ja koetamme mennä nukkumaan. Huomenna menemme vanhemilleni ja tervehtimään Daisya. :) Kerron enemmän hakemisesta ja muusta kunhan jaksan, mutta halusin tulla näyttämään kuvat tytöstä.

Huomenna....

Huomenna haen vihdoin Cocon kotiin. Lähtö on pelottavan aikaisin ihmiselle, joka nykyään nukkuu poikkeuksetta yli kymmenen. Toivottavasti koira vähän opettaa mullekin uni tapoja :D Mutta lähtö on yhdeksältä, puolenpäivän aikoihin ollaan määränpäässä ja sitten toivon mukaan hieman ennen pimeää me oltaisiin vihdoin kotona. 

Minun on pakko myöntää, että stressilevelini ovat taivaissa ja unen määrä on vähentynty reippaasti. Kun hermostun nukun vähemmän tai paremminkin en saa unta. Kroppani on sitten fiksu! 

No eilen kuitenkin on koko koti viimeisen päälle pentuturvattu ja ainoat näkyvät herkulliset johdot ovat modeemin johdot. Muut ovat huonekalujen takana, niin ei ole juurikaan houkuttimia. 

Nyt menen purkamaan hermojani vessan lattian kuuraamiseen ja siihen kun ravaan ympäri asuntoa unohdellen kaiken mahdollisen. Sitten päädyn tuijottamaan jälleen tätä youtube videota, joka on minusta kerrassaan suloinen ja kertoo melkolailla millainen Daisykin oli pentuna :D

VOI EI VOI EI

Okei, hengitän syvään. Enää neljä yötä siihen, kun Coco saapuu kotiin. Huono homma tässä on se, etten ole kuullut kasvattajasta mitään hetkeen ja minä onnistuin hukkaamaan sen puhelinnumeron. Ihminen on sitten nero! Eihän siinä mitään hätää ole, mutta minä kun todella rakastan suunnittelua. (Yep, voin sanoa sen miljoona kertaa).

En tiedä pitäisikö tässä itkeä vai nauraa itselleen. Todennäköisesti teen molempia. Olen niin hermostunut, että teen listoja. Rakastan iPad sovellusta, johon voit listata kaikki pelkosi ja tallentaa sen. Rakastan itseni kiduttamista. Ah... Mikään ei voita itsensä pelottelua siihen vaiheeseen, että oma sänky on vain paras paikka.


Yhden asian olen kuitenkin nyt varmistanut. Minä olen vakuuttanut koirani. Olen hyvin ylpeä itsestäni. Kun vielä asuin vanhempieni luona ja meidän v-e laikamme mursi jalkansa talvella, opin kuinka tärkeä vakuutus voi olla. Dara oli puolitoistavuotias, kun hänen vasen takajalkansa jäi tarhassa verkon väliin, koira liukastui, veti samaan aikaan ja krunts. Parka ei muutenkaan tule parhaista lähtökohdista, joten tämä oli ylimääräinen koettelemus. Jalkaan laitettiin raudat, sillä kyseessä on tarhakoira, joka ei osaa olla sisällä ja jonka paras kaveri on siinä verkon toisella puolella. Kipsi olisi ollut kaikin puolin turhaa kidutusta. Minäkään en tiedä tarkalleen paljon kaikki lääkärikäynnit maksoivat, mutta halpaa lysti ei taatusti ollut. Lisäksi Dara pelkää nykyään autoja ja vain jos minä olen siellä istumassa ja silittämässä hänen päätään - reissu on ok.

Tässä on super kaunis Daramme samana vuonna kuin hänen jalkansa murtui.

Tästä viisastuneena päätin heti, kun tiesin että Coco tulee minulle, selvittää paljon mäyräkoiran vakuuttaminen maksaa ja vaikka kerjätä rahat. Onneksi vakuutuksen voi maksaa osissa ja jos ikinä jotain tapahtuu, minä voin taatusti hoitaa Cocon kuntoon ilman henkilökohtaista konkurssia. Ei olisi mitään niin kamalaa, kuin joutua tilanteeseen, missä koiran hoidot ovat superkalliita ja sinulla ei ole varaa niihin.

Jos siis joku lukee tämän, omistaa koiran jota ei ole vakuutettu, mutta se voidaan vakuuttaa niin: vakuuttakaa koiranne. Parhaassa tapauksessa sinun ei ikinä tarvitse käyttää sitä vakuutusta! Myös: ei minun koiralleni mitään tapahdu, on turha ajatus. Mitä vain voi sattua. Koska Coco tulee asumaan kaupungissa, täällä on kaupungin riskit. Autot, muut koirat, muut ihmiset, lasinsirut ja muut eivät katso kehen osuvat.

Daran ilme kuvassa on: oh shut the... Ja meidän urhea mäykkymme Daisy ulvoo suoraa huutoa. :D

Minun öitäni helpottaa nyt siis ajatus, että huomenna on enää kolme yötä odotettuun hetkeen sekä se, että minä voin taata koiralleni kunnon hoidon, tapahtui mitä tahansa.

Tarkka mäykky

Olin viikonloppuna vanhempieni luona. Heidän mäyräkoiransa Daisy on ehkä ihanimpia otuksia ikinä ja suurin syy miksi rakastuin mäyräkoiriin, ihan oikeasti, nämä veijarit vievät sydämen. Hän tuli meille kun olin kutosluokalla ja on siitä lähtien ollut hyvin lähellä sydäntäni. Kaikki jotka tapaavat tämän mäykkyneidin ovat kyllä tästä suuresta persoonasta pitäneet.

Isäni oli käynyt aiemin päivällä metsällä ja jotain oli kiinnikkin saanut. No Daisy parkeerasi takapuolensa keittiöön kun lihoja alettiin pilkkoa ja lajitella pakastamista varten. Ei puhettakaan, että tämä maastonakki olisi suvainnut liikauttaa itseään. Ei se ikinä metsälle ole päässyt, sillä mamma ei halua, että pikkuinen eksyy, mutta kovin tuota raaka liha kiinnostaa...

Kännykkän kuvalaatu nyt ei ollut parhaimillaan, mutta saatte hyvän kuvan siitä, miten tarkkaavasesti neiti tuijotti ylös anovasti. Kyllä sieltä vähän "lipsahtelikin" nameja. Cocollekin on jo luu tiedossa, kiitos isän.

Mistä tulikin mieleen (tai no ei minulla ole muuta mielessäni ollutkaan) että Cocon tuloon on enää kuusi päivää. Jej :D Haku on siis lauantaina ja mä jo kiipeilen täällä seinille. Tätä jännitystä on lievennetty sillä, että olen siivonnut ihan liikaa. 

Mutta saattepahan ensimäisen mäykkykuvan tänne. Daisyn turkki pitäisi kyllä nyppiä, mutta eipä sitä se puuha kamalasti innosta ;P

RUOKAAAAAAAAAA!

Ruoka on tärkeää. Rakastan itsekin ruuan laittoa ja koska Coco on kasvava koira se tarvitsee kunnon murkinaa, kunnon kupeista. Zooplussasta ostin kaksi metallikuppia kumisilla jarruilla. Metallia koska se on helpointa puhdistaa sekä on hygieenisin vaihtoehto. Kupeissa on ihna söpöt tassun sekä luunkuvat. Niissä on myös kätevät nostokahvat. Vaikuttavat ihan hyviltä ostoksilta minun mieleeni. Vihaan niitä räikeitä kuppeja, minusta koiran omistaminen ei tarkoita sitä, että kodin pitää näyttää lastentarhalta. Tyylikkyyttä se olla pitää.

Tilauksessa tuli myös ostettua vähän nameja. Nämä olivat täytteenä, jotta sain ilmaisen kotiinkuljetuksen. Makutestejäkään ei ole vielä tehty :D Mutta näyttävät ihan mielenkiintoisilta... Katsoo mitä koira sitten sanoo. 

Ruuan valinta on vielä vähän harkinnan alla. Mennään varmaan kasvattajien suosittelemilla ja hyväksi koetuilla. Katsoo nyt miten käy :D

Kauneuden hoitoa

Nyt jatkuu taas tämä zooplus tilauksen purkaminen. Vähän koiran turkin hoitoon tulivat avustamaan kaksipuolinen harja sekä kynsisakset. Karkaeakarvaiselle tuo harja voi olla vähän turha, mutta minä tykkään vähän harjailla niitä juuri irtoavia karvoja. Tosin harjakset ovat hirveän jäykät ja terävät (siis nuo mustat) niin vähän arveluttaa.

Kynsisakset tuli myös ostettua. Tuollaiset pienet, hyvin sirot sakset. isommat tarvitsee myöhemmin ostaa, mutta noilla on hyvä aloittaa pennun kynsien kanssa. Daisyn kanssa ei totuteltu kynsien leikkaamiseen kun tuo oli pentu ja sai koira vähän traumojakin, sillä onnistuin kerran leikkaamaan siihen hermoon(?), joten nykyään leikkaamiseen tarvitaan periaatteessa kaksi ihmistä ja vanhempanihan eivät sitä leikkaamista tee. Itsekin vihaan kyseistä puuhaa, koska se on niin rasittavaa. Cocon siis koetan totuuttaa leikkaamiseen ja tehdä siitä ihan kivaa.

Tälläisiä siis myös tuli siinä kuuluisassa paketissa, jonka onnistuin saamaan säikäyttämällä vähän postimiestä :D

Ulkoilemaan!

Tänään aamulla kuulin kuinka postiluukku kävi ja sinkouduin eteiseen suoraan sängystä hiukset sekaisin ja silmät ristissä. Näin saapumisilmoituksen ja ovisilmään kurkatessani näin postimiehen katoavan pian portaisiin. Nopeasti leväytin oven auki kaikessa kaameudessani ja huikkasin, että oliko paketti minulle. Olihan se. Zooplussasta tilatut viimeisetkin tarvikkeet tulivat. Postimies sai myös päivän naurut.

Tässä on nyt osa näistä. Ripottelen näitä blogiin pitkin matkaa, että on jotain kerrottavaa :D

Mutta siis tilauksessa tulivat valjaat sekä pieni kaulapanta, joka ei ollutkaan niin pieni. Vähän marttataitoja käyttämällä saan sen kuitenkin pennulle menemään, mutta valjaita me tullaan kuitenkin enemmän käyttämään. Paremmat pennun herkälle selälle ja mitä minä niitä tunnustelin niin ovat mukavan pehmeän oloiset, joustavat, mutta pitävät. Panta on taas myös hyvän laatuinen ja plussaa heijastuksesta, mikä meinasi minulle aiheuttaa päänvaivaa kuvatessa. Onneksi minulla on irtosalama, joka ei räpsähdä suoraan, vaan saan sen suunnattua kattoon. 

Näistä tilauksista valjaisiin olen ehdottomasti kaikkein mieltynein.

Sitten tuli myös ostettua loimi, joka pitää sadetta ja jonka sisällä on lämmin fleece. söpöt tassu heijastimet ovat tietty plussaa :3 vaikuttaa hyvältä, mutta voi olla alkuun aika reippaan kokoinen, mutta katsoo nyt. Sopivuudenhan näkee vasta kun Coco on suvainnut saapua paikalle. :D 

Minunkin talvivarustukseni paranivat tänään kun sain ihanan talvitakkini ompelijalta. Äitini löysi takin paikallisesta kierrätyskeskuksesta. Se on suomalaista työtä, täyttä puhdasta kotimaista villaa. Valmistusvuosi on kaukana menneisyydessä. Kunto käyttämätön ja ihana. Harmaavillakangas, korkea kaulus ja minä en riisu tätä ikinä! Vielä pitää ostaa sellaista kangas ainetta, jolla tuon saa käsiteltyä sadetta pitävämmäksi. Kaksinkertaisella villalla kun voi vähän kestää tuo kuivuminen.

Mutta tälläisillä vermeillä ollaan menossa talvea kohden. Kyllä se koirakin sieltä pian tulee... Toivonmukaan.

Halpa henkivakuutus

Uusin hankinta Cocolle - halpa henkivakuutus. Ensitalveksi aion ostaa kyllä kunnon liivin, mutta koska pentu on niin kovin pieni ja kasvaa kovin niin päädyin huiviin.

Nyt kun on jo lunta maassa tummat möykyt on helpompaa erottaa, mutta koska koirani tulee olemaan pieni vielä monta kuukautta, on tärkeää tehdä siitä huomattava. Itse kun meinaan aina unohtaa heijastimen kotiin, on nyt aika opetella uusi tapa.

Nyt menee hyvin

Minusta tuntuu, että nyt kaikki läheiseni ovat tottuneet ajatukseen, että parinviikon päästä minulla on oikeasti mukanani aina +1. Olen tosin varmaan ärsyyntymiseen asti myös hokenut asiasta :D Kuinka niin odotan innolla? Pahimmat vastustajani selätän helposti kommentilla: mieluummin koira kuin muksu sekä kukaan ei tiedä mitä viiden vuoden päästä tapahtuu. Toisinaaan suurin epäilijä olen minä itse.

Olen varmaan jo täällä miljoonasti kertonut miten todella pelkään olevani huono omistaja. se taitaa olla ihan hyvä juttu, sillä silloin minä osaan varoa sitä. :D

Nyt pitäisi keksiä muuten Cocolle virallinen nimi. Apua.

Koulutus suunnitelma

Minä rakastan suunnittelemista. Pohdin mielelläni kuinka asiat hoituisivat parhaiten ja miten saisin sen ja sen hoitumaan tuskattomammin. Yleensä suunnitelmani eivät kuitenkaan pidä vaan sovellan niitä mennessäni. Kuka jaksaisi mennä pilkun mukaan?

No, luonnollisesi olen pohtinut jo kaikenlaista Cocon suhteen. Olen listannut kaikki tarvittavat tarvikkeet (ja vähän turhemmat), mitä pitää hoitaa ennen tuloa ja niin edelleen. Eniten varmaan olen miettinyt kouluttamista ja mitä minä toivon Cocon oppivan. Oppiihan koira, mutta minun pitää sitten jaksaa opettaa.

Henkilökohtaisesti en tiedä mitään niin inhoittavaa kuin koirat, jotka alkavat räyhäämään toisille koirille. Omistajat, jotka eivät myöskään tee mitään estääkseen koiran tuloa toisen luokse tai edes vaivaudu kysymään onko sellainen ok. Daisyn kanssa kaupunki lenkkejä on tehty vähän ja kyseinen neiti kiertää muut koira kaukaa. Korven valtiattarena, neiti ei ole kamalasti tutustunut muihin. Muutaman kerran koiransa tottelijat ovat sitten tulleet hihnan jatkeena perässä suorana koirani luokse, joka ei selvästikkään ole halukas tutustumaan (vai mitä voi sanoa siitä, että se menee taakseni tai mahdollisimman kauas muista koirista?). Eihän neiti mitään toiselle tee, mutta en minä silti ala sitä riskiä ottamaan.

Siksi päätin jo kauan sitten, että oma koirani osaa kulkea omalla puolellaan. En halua räksyä, joka kiskoo väkisin toisen koiran luokse. Tervehtiminen on ok, mutta vain jos molemmille omistajille sopii. Minä rakastan koiria, jotka kulkevat nätisti hihnassa omistajan vierellä. Niitä koiria ihailen. Cocon kanssa tulen pyrkimään samaan.

Vapaana juoksuttaminen lenkeillä on yksi vaihtoehto. Kaupungissa en sitä kuitenkaan aio tehdä. Korkeintaan maalla vanhempieni luona metsäteillä, jonne kukaan ei ikinä eksy. Minä en myöskään luota koiraani vapaana aitaamattomalla alueella ennen kuin se tulee aina satavarmasti luokseni kun kutsun, eikä jää nuuhkimaan maata.

Kouluttamiseen on monta metodia. Minä suosin positiivista nameilla, leikeillä ja kehumisella toimivaa. Empähän traumatisoi koiraani millään. Luonnollisesti rajat tulee olla ja sisäsiisteys tulee koettelemaan hermojani taatusti, mutta kaikki palkitaan lopulta, kun itse jaksan olla johdonmukainen. Kuka tietää miten kauniisti Coco lopulta oppii olemaan - tai sitten ei.

Paniikkia, epätoivoa sekä odotusta

Olen nyt auttamattoman onnettoman epätoivoisen hötkyilevä. Cocon odottaminen on päivä päivältä hankalampaa. Saan viikottain kuvia pikkuisesta ja jokaisen kuvan jälkeen tunne vain voimistuu. "Tule jo kotiin", on minun pääni suurin hokema. Haluaisin oppia tuntemaan karvapalleroiseni jo. Kasvattajat luovuttavat Cocon kuitenkin vasta muutaman viikon myöhemin, vaikka luovutusikäisiä pennut olisivat jo 1.11. Kuinka kaukana se hetki onkaan!

Tässä samalla on myös hyvää aikaa panikoida. Mitä jos en olekaan hyvä koirankasvattaja? Mitä jos jotain tapahtuu? Mitä, jos.... STOP! Illat olen pohtinut varmaan miljoonat eri tavat, miten asiat voivat mennä mönkään. Yleensä syy on minun. Traumatisoin koira paran ja pilaan sen elämän. Toisaalta, on myös mukavaa pohtia niitä odotettavia hetkiä. Asunto ei ole tyhjä kun tulee kotiin, joku jaksaa kuunnella (tai sitten ei) sekä minä saan aina jonkun viereeni. Odotan myös lenkkeilyä, leikkimistä sekä kouluttamista - innolla. Asiota joita en odota pätkääkään ovat taas murkkuvuodet sekä sisäsiisteyskoulutus sekä yksinolemiseen opettelu. Sen sijaan paikalliseen koirahalliin pääsyä odotan innolla! Pentutreffit täältä tullaan!

On jotenkin outoa ajatella, että pieni olento möngertää pian tähänkin kylmään asuntoon ja muuttaa kaiken. Mäyräkoirat ovat tunnetusti isoja persoonia :D Tätä odottamisen tuskaa kuitenkin helpottaa se, että kello raksuttaa koko ajan eteenpäin. Loppua kohden saatan jopa panikoida, että miksi jo nyt. No... Aika näyttää. Toivotaan, että kaikki tulee menemään hyvin.

Rahaa palamaan

Ajattelin nyt esitellä mitä olen saanut hankittua Cocolle hyvissä ajoin. Koska asun kerrostalossa, pienessä yksiössä, on tärkeää antaa koiralle oma paikka. Mietin aluksi, että ostan Cocolle erillisen kopan, mutta kun sain tämän kangashäkin, totesin, että koppa saattaa olla jo turha. 

Tilasin kangashäkin zooplus.fi kaupasta, jota ystäväni Mirka suositteli. Mustiin ja Mirriin olisin saattanut muuten kääntyä, mutta siellä hinta on paljon kovempi, mutta zooplussassa hinnat taas ovat matalampia ja valikoima on laaja. Mietin kangashäkin ja kantolaukun välillä, mutta kangashäkkiin päädyin yksinkertaisesti sen vuoksi, että se ainakin kelpaa koko koiran elinkaaren ajan.

 Hintaa en nyt saa päähäni, mutta kallis tämä ei ollut. Kokoa on sen verran, että sujahtaa kauniisti eteiseen paikalleen ja Cocolle tämä kelpaa koko elämän ajan. Kokoa on niin paljon, että jos joskus tulee toinen koira niin molemmat varmaankin mahtuvat.

Häkki ei siis vielä ole ollut tulikokeessaan, eli saanut sisäänsä koiraa, en voi vielä arvioida sitä siltä kannalta. Mutta voimme keskittyä turhamaisuuteen! Häkissä on loistavia ominaisuuksia, joihin olen jo nyt mieltynyt. Siinä on "ikkunat" sivuilla sekä takana, jotka saa peitettyä läpällä tai nostettua ylös, jolloin ne kiinnitetään tarroista rullalle. Ainoaa miinusta häkki onkin saanut minulta juuri näistä tarroista, joiden pelkään pettävän. Lisäksi ikkunoiden alla on taskut. Yhteensä häkissä on viisi taskua, kaksi molemmilla sivuilla sekä yksi takana. Tavarat siis kulkevat siististi mukana ilman ylimääräisiä laukkuja, joka on aina plussaa. Lisäksi sisältä ne ovat sellaista muovi materiaalia, jonka saa helposti putsattua.

Häkin sisällä on pieni alusta, jonka saa pestyäkin tarvittaessa. Se on kuitenkin valkoinen, mistä annan vähän miinusta... valkoinen kuratassujen kanssa, nam. No ostan sisälle varmaan jonkin huovan tai muun vastaavan, joka on helpompaa kiikuttaa pesuun.

Kun häkkiä ei sitten tarvitse sen saa todella pieneen kokoon. Laukku on parisenttiä paksu ja kannettava. Olin todella yllättynyt tähän ja tyytyväinen. Tilaa ei tosiaan voi säästää liikaa. Olen myös mieltynyt häkin väreihin, jotka sointuvat yleensäkin maanläheiseen väritykseen. 

Nyt kun on päästy eroon suurimmasta ostoksestani, voin esitellä pienemmät. Tässä on kaksi karvakaveria odottamassa riepottelua. Ostin heidät mustista ja mirristä. Kooltaan ne ovat sellaisia, että Coco saa kahmaistua ne helposti suuhunsa ja riepoteltua olan takaa. Iso plussa tulee siitä, ettei elukoissa ole vanua! En voi sietää mitään niin vähän kuin vanupalleroisia ympäri asuntoa. Lisäksi otuksissa on vinkulelu, jonka ääni ei kuitenkaan ole raastavan kimeä.

Vähän tarpeellisempia ostoksia olivat sitten kongi sekä hihna. Hihna on lyhyt ja ostin sen lähinnä totutteluun. Se on myös todella lyhyt, joka pitää Cocon lähelläni. Mieluummin näin kun metrejä pitkä. Oppiipahan kulkemaan vierellä nätisti :D Hihna ja kongi ovat muuten molemmat zooplussasta.

Kongin ostin, koska sitä on kehuttu kamalasti leluna. Halusin myös jotain, millä Coco voi leikkiä kun olen poissa ja kun tuon kaverin täyttää nameilla, niin tuskin minun poislähtöni on aivan kamalaa :D Pennuille on olemassa omia kongeja, joiden kumi on pehmeämpää, mutta kun ostin S koon ja totesin, että kyllä sillä on sellaiset piraija hampaat, että tuskin tuo kamalasti haittaa. Mieluummin "isojen" koirien lelu joka kestää kauan kuin pentujen parikuukautta menevä.

Ostin myös näiden lisäksi eurolla pannan, joka olikin sitten ihan katastrofi. se oli kissoille suunniteltu ja pienellä nykäyksellä klipsi irtosi iloisesti pois. Se on nyt varmaan menossa lahjoituksena Mirkan katille. 

Mäyräkoira historiaa

Mäyräkoirien nykyinen rotu on jalostettu Euroopassa, mutta mäyräkoirien kaltaisia on nähty jo muinaisen Egyptin hautakammioiden kaiverruksissa. Koirat jalostettiin mäyränmetsästykseen ja niitä käytettiin jopa eräänlaisissa tappeluissa mäyriä vastaan. (vrt. kukkotappelut). Mäyräkoiria on pidetty myös hoveissa ja Kuningatar Viktorian sanotaan olleen kiintynyt rotuun. Nykyaikana Dita Von Teese on rakastunut mäyräkoiriin.

Minun mäyräkoira historiani alkaa Daisysta. Perheeni haki uutta perheen jäsentä ja ensin ajattelimme beaglea. Minä googlasin kaiken mitä vain löysin kyseisestä rodusta, mutta sitten meille tulikin mäyräkoira. Ensimäisen kerran kun näin Daisyn luulin sitä rotaksi. Se vilisti isäni auton alta ja suoraan luokseni. Siitä hetkestä lähtien Daisy oli tiivis osa perhettämme. Hänen luonteensa on aivan oma lukunsa ja saatan vain toivoa, että Cocosta tulee yhtä hieno koira.

Daisy on draamaqueen. Hän on niin pilalle lellitty kuin olla ja voi. Nameja annetaan paljon ja hellyyttä vielä enemmän. Koira on vanhempieni silmäterä ja niin on minunkin. Rakastan kyseistä karvaista otusta äärettömän paljon.

Paten kanssa Daisy tulee toimeen, mutta se ei selvästikään pidä oman tilansa jakamisesta. Paten ollessa hoidossa vanhemillani, Pate olisi halunnut leikkiä, mutta Daisy meni piiloon. Hänhän ei sellaisen ison vauvan kanssa leikkiny!

Daisyssä parasta on ehdottomasti sen luonne ja tyyli millä se on. Se on fiksu ja ovela pieni otus. Se rakastaa äitiäni kuuhun ja takaisin. Maailman parasta on päästä iltaisin keinutuoliin "mamman" syliin. Kiusaamme Daisya niin, että äitini toisinaan silittääkin minua ja herran kerran kun koira voi heittäytyä kateelliseksi. Daisy murmattaa, läpsäisee tassulla ja tekee selväksi ketä pitäisi silittää. Tästä on usein saatu hyvät naurut.

Daisy on varmasti ollut suuri vaikuttaja rodun valinnassa ja miksi päädyin juuri karkeakarvaiseen mäyräkoiraan. Rotu on tuttu ja rakas. Mäyräkoiriin vain rakastuu niin, että ei voi kuvitellakaan muita. Lisäksi kriteerinäni oli, ettei koira saa olla polveani korkeampi. Asun kuitenkin yksiössä ja haluan koiran, jonka saan syliini tarvittaessa. Isot koirat ovat kiehtovia, mutta pienet sopivat minulle parhaiten. Pienten koirien kanssa tulee kuitenkin isopersoona.

Miten kaikki alkoi?

Olen koiraihminen henkeen ja vereen. Rakastan nelijalkaisia kavereitamme ja ne ovat olleet osa elämääni niin kauan kuin jaksan muuttaa. Kun lähdin kotoani 16-vuotiaana sisäoppilaitokseen näin koiraamme Daisya suhteellisen usein viikonloppuisin sekä lomilla. Kun muutin lopullisesti pois kotoa 18-vuotiaana, jäi koirankin näkeminen harmillisen vähäiseksi.

Hyvällä ystävälläni on suuri karvainen herra nimeltään Pate. Pate on mahtava Herra Töpö ja blogissa tulee varmasti olemaan hänestäkin juttua, mutta siis... Olen ollut osa Paten elämää hänen hoitajanaan ja näen tätä herraa enemmän kuin perheeni koiraa Daisya. Pate on iso koira ja lupsakka. Hän ei kuitenkaan ole minun ja en niin kuulu ollakaan.

Yksin asumisessa on paljon hyvää. Saa olla täydellisen itsekäs. Jos ei kiinnosta, niin ei kiinnosta. Saan elää ja mennä miten haluan, mutta silti elämästä puuttuu jotain oleellista. Olen asunut yksin lähes pari vuotta. Omasta koirasta ajatus kiteytyi joskus sisäoppilaitoksessa. Ensimäisenä keväänä kun asuin yksin, tosiaan harkitsin erään terrierin ottamista. Ajatus kuitenkin kaatui, sillä en olisi ollut vielä välttämättä valmis. En tuntenut itseäni tarpeeksi hyvin ja kaikki oli epävakaata. Nyt olen valmistumassa lukiosta. Tiedän mihin kouluun haluan sekä missä todennäköisesti tulen asumaan. Koiraan sitoudun toivonmukaan vuosikymmenen yli. Usein sanotaan, että kun koiran ottaa pitää tietää missä on viiden vuoden kuluttua. Nykymenossa se on mahdotonta jopa vakaalta työssäkäyvältä aikuiselta. Hän voi ennustaa, mutta varmuutta ei ole. Minä en välttämättä myöskään voi olla kaikessa mukana, sillä minua odottaa joku kotona. Toisaalta, tyhjään asuntoon on kaikkein kamalinta palata.

 Nyt on ehtinyt tapahtua paljon ja minulle on nyt tulossa mäyräkoiran pentu. Hän on karkeakarvainen, tumma, siro sekä äärimäisen odotettu. Tämä pieni pentu tulee minulle marraskuun alussa. Nimikin on jo keksitty: Coco. Pääasiassa Coco tulee seurakoiraksi, mutta harrastaminenkin houkuttaa. Lisäksi paikkakunnallamme on hyviä mahdollisuuksia harrastaa. Päätin aloittaa tämän blogin, sillä haluan eräänlaisen "vauvakirjan" koirastani.

Minä rakastan koirien lisäksi tekniikkaa ja olen hurahtanut Applen tuotteisiin. Olen niitä, joiden mielestä uusin tekniikka on älyttömän kiehtovaa. Hifistelyt kunniaan siis tässä asiassa :D  Olen siis kunnon nörtti. Blogimerkinnät voivat olla pitkiä tai lyhyitä. Alkuun on varmaan hiljaista ja lähinnä lörpöttelen miten kamalasti jännitän pennun tuloa ja mitä kaikkea valmistellaan ennen kuin pieni olento työntää nenänsä asuntooni. Sitä hetkeä odotellessa.

 Cardy