Ei hetkeen kyllä ole sydän pysähtynyt samalla tyylillä kuin tänään kun oven aukaisin. kaksi listaa repsotti lattialla. Koira säleiden keskellä. Minä myönnän purskahtaneeni kyyneliin (osittain stressaavan päivän takia, osittain kauhusta, että onko koira nyt koko päivän huutanut). Noh... sen voin sanoa kyllä, että nuo listat ovat nauloilla kiinni kiviseinässä, joten eipä niitä kauheasti tarvitse suostutella irti, oven kohtalo oli kuitenkin vielä karmeampi, sillä sitä on vaikeampaa korvata! Koira oli repinyt kulman oven siitä valkeasta päällysteestä ja muutenkin nakerrellut sieltä mistä on hampaille sijaa saanut.
Tämä oli kai shokki siksi, että meillä nuo yksin olot ovat ennenkin aiheuttaneet karmien syöntiä yms. mutta se loppui kun jäin työttömäksi ja koira on ollut pari tuntia yksin harvoin neljätuntia. Kyllä se ulvoo, mutta lopettaa noin vartin päästä viimeistään.
Noh... kun äitini saapui paikalle suunnittelen nyt sitten mahdollisten vanhusten värväämistä vahtijoiksi (coco on loistava seurakoira) tai lapsia vähän leikittämään. Nyt siskoni pääsee kuitenkin hyödyntämään apple tv:ni netflixiä. Yksin olot siis lyhenevät neljään viiteen tuntiin, jos oikein anelen. Minulla koulupäivät kun voivat tulevien projektien myötä venähtää jopa ilta kuuteen aamu yhdeksästä.
Mutta nyt rukoilen, että mitään muita tuhoja ei tule. Pidän todella tästä kämpästä ja en halua häätöä koiran takia. Sydäntä kyllä riipii aina jättää koira taakse ja pelätä samalla oven puolesta.
Jos jollain on hyviä vinkkejä niin kehiin vain.
