Kauneuden hoitoa

Nyt jatkuu taas tämä zooplus tilauksen purkaminen. Vähän koiran turkin hoitoon tulivat avustamaan kaksipuolinen harja sekä kynsisakset. Karkaeakarvaiselle tuo harja voi olla vähän turha, mutta minä tykkään vähän harjailla niitä juuri irtoavia karvoja. Tosin harjakset ovat hirveän jäykät ja terävät (siis nuo mustat) niin vähän arveluttaa.

Kynsisakset tuli myös ostettua. Tuollaiset pienet, hyvin sirot sakset. isommat tarvitsee myöhemmin ostaa, mutta noilla on hyvä aloittaa pennun kynsien kanssa. Daisyn kanssa ei totuteltu kynsien leikkaamiseen kun tuo oli pentu ja sai koira vähän traumojakin, sillä onnistuin kerran leikkaamaan siihen hermoon(?), joten nykyään leikkaamiseen tarvitaan periaatteessa kaksi ihmistä ja vanhempanihan eivät sitä leikkaamista tee. Itsekin vihaan kyseistä puuhaa, koska se on niin rasittavaa. Cocon siis koetan totuuttaa leikkaamiseen ja tehdä siitä ihan kivaa.

Tälläisiä siis myös tuli siinä kuuluisassa paketissa, jonka onnistuin saamaan säikäyttämällä vähän postimiestä :D

Ulkoilemaan!

Tänään aamulla kuulin kuinka postiluukku kävi ja sinkouduin eteiseen suoraan sängystä hiukset sekaisin ja silmät ristissä. Näin saapumisilmoituksen ja ovisilmään kurkatessani näin postimiehen katoavan pian portaisiin. Nopeasti leväytin oven auki kaikessa kaameudessani ja huikkasin, että oliko paketti minulle. Olihan se. Zooplussasta tilatut viimeisetkin tarvikkeet tulivat. Postimies sai myös päivän naurut.

Tässä on nyt osa näistä. Ripottelen näitä blogiin pitkin matkaa, että on jotain kerrottavaa :D

Mutta siis tilauksessa tulivat valjaat sekä pieni kaulapanta, joka ei ollutkaan niin pieni. Vähän marttataitoja käyttämällä saan sen kuitenkin pennulle menemään, mutta valjaita me tullaan kuitenkin enemmän käyttämään. Paremmat pennun herkälle selälle ja mitä minä niitä tunnustelin niin ovat mukavan pehmeän oloiset, joustavat, mutta pitävät. Panta on taas myös hyvän laatuinen ja plussaa heijastuksesta, mikä meinasi minulle aiheuttaa päänvaivaa kuvatessa. Onneksi minulla on irtosalama, joka ei räpsähdä suoraan, vaan saan sen suunnattua kattoon. 

Näistä tilauksista valjaisiin olen ehdottomasti kaikkein mieltynein.

Sitten tuli myös ostettua loimi, joka pitää sadetta ja jonka sisällä on lämmin fleece. söpöt tassu heijastimet ovat tietty plussaa :3 vaikuttaa hyvältä, mutta voi olla alkuun aika reippaan kokoinen, mutta katsoo nyt. Sopivuudenhan näkee vasta kun Coco on suvainnut saapua paikalle. :D 

Minunkin talvivarustukseni paranivat tänään kun sain ihanan talvitakkini ompelijalta. Äitini löysi takin paikallisesta kierrätyskeskuksesta. Se on suomalaista työtä, täyttä puhdasta kotimaista villaa. Valmistusvuosi on kaukana menneisyydessä. Kunto käyttämätön ja ihana. Harmaavillakangas, korkea kaulus ja minä en riisu tätä ikinä! Vielä pitää ostaa sellaista kangas ainetta, jolla tuon saa käsiteltyä sadetta pitävämmäksi. Kaksinkertaisella villalla kun voi vähän kestää tuo kuivuminen.

Mutta tälläisillä vermeillä ollaan menossa talvea kohden. Kyllä se koirakin sieltä pian tulee... Toivonmukaan.

Halpa henkivakuutus

Uusin hankinta Cocolle - halpa henkivakuutus. Ensitalveksi aion ostaa kyllä kunnon liivin, mutta koska pentu on niin kovin pieni ja kasvaa kovin niin päädyin huiviin.

Nyt kun on jo lunta maassa tummat möykyt on helpompaa erottaa, mutta koska koirani tulee olemaan pieni vielä monta kuukautta, on tärkeää tehdä siitä huomattava. Itse kun meinaan aina unohtaa heijastimen kotiin, on nyt aika opetella uusi tapa.

Nyt menee hyvin

Minusta tuntuu, että nyt kaikki läheiseni ovat tottuneet ajatukseen, että parinviikon päästä minulla on oikeasti mukanani aina +1. Olen tosin varmaan ärsyyntymiseen asti myös hokenut asiasta :D Kuinka niin odotan innolla? Pahimmat vastustajani selätän helposti kommentilla: mieluummin koira kuin muksu sekä kukaan ei tiedä mitä viiden vuoden päästä tapahtuu. Toisinaaan suurin epäilijä olen minä itse.

Olen varmaan jo täällä miljoonasti kertonut miten todella pelkään olevani huono omistaja. se taitaa olla ihan hyvä juttu, sillä silloin minä osaan varoa sitä. :D

Nyt pitäisi keksiä muuten Cocolle virallinen nimi. Apua.

Koulutus suunnitelma

Minä rakastan suunnittelemista. Pohdin mielelläni kuinka asiat hoituisivat parhaiten ja miten saisin sen ja sen hoitumaan tuskattomammin. Yleensä suunnitelmani eivät kuitenkaan pidä vaan sovellan niitä mennessäni. Kuka jaksaisi mennä pilkun mukaan?

No, luonnollisesi olen pohtinut jo kaikenlaista Cocon suhteen. Olen listannut kaikki tarvittavat tarvikkeet (ja vähän turhemmat), mitä pitää hoitaa ennen tuloa ja niin edelleen. Eniten varmaan olen miettinyt kouluttamista ja mitä minä toivon Cocon oppivan. Oppiihan koira, mutta minun pitää sitten jaksaa opettaa.

Henkilökohtaisesti en tiedä mitään niin inhoittavaa kuin koirat, jotka alkavat räyhäämään toisille koirille. Omistajat, jotka eivät myöskään tee mitään estääkseen koiran tuloa toisen luokse tai edes vaivaudu kysymään onko sellainen ok. Daisyn kanssa kaupunki lenkkejä on tehty vähän ja kyseinen neiti kiertää muut koira kaukaa. Korven valtiattarena, neiti ei ole kamalasti tutustunut muihin. Muutaman kerran koiransa tottelijat ovat sitten tulleet hihnan jatkeena perässä suorana koirani luokse, joka ei selvästikkään ole halukas tutustumaan (vai mitä voi sanoa siitä, että se menee taakseni tai mahdollisimman kauas muista koirista?). Eihän neiti mitään toiselle tee, mutta en minä silti ala sitä riskiä ottamaan.

Siksi päätin jo kauan sitten, että oma koirani osaa kulkea omalla puolellaan. En halua räksyä, joka kiskoo väkisin toisen koiran luokse. Tervehtiminen on ok, mutta vain jos molemmille omistajille sopii. Minä rakastan koiria, jotka kulkevat nätisti hihnassa omistajan vierellä. Niitä koiria ihailen. Cocon kanssa tulen pyrkimään samaan.

Vapaana juoksuttaminen lenkeillä on yksi vaihtoehto. Kaupungissa en sitä kuitenkaan aio tehdä. Korkeintaan maalla vanhempieni luona metsäteillä, jonne kukaan ei ikinä eksy. Minä en myöskään luota koiraani vapaana aitaamattomalla alueella ennen kuin se tulee aina satavarmasti luokseni kun kutsun, eikä jää nuuhkimaan maata.

Kouluttamiseen on monta metodia. Minä suosin positiivista nameilla, leikeillä ja kehumisella toimivaa. Empähän traumatisoi koiraani millään. Luonnollisesti rajat tulee olla ja sisäsiisteys tulee koettelemaan hermojani taatusti, mutta kaikki palkitaan lopulta, kun itse jaksan olla johdonmukainen. Kuka tietää miten kauniisti Coco lopulta oppii olemaan - tai sitten ei.

Paniikkia, epätoivoa sekä odotusta

Olen nyt auttamattoman onnettoman epätoivoisen hötkyilevä. Cocon odottaminen on päivä päivältä hankalampaa. Saan viikottain kuvia pikkuisesta ja jokaisen kuvan jälkeen tunne vain voimistuu. "Tule jo kotiin", on minun pääni suurin hokema. Haluaisin oppia tuntemaan karvapalleroiseni jo. Kasvattajat luovuttavat Cocon kuitenkin vasta muutaman viikon myöhemin, vaikka luovutusikäisiä pennut olisivat jo 1.11. Kuinka kaukana se hetki onkaan!

Tässä samalla on myös hyvää aikaa panikoida. Mitä jos en olekaan hyvä koirankasvattaja? Mitä jos jotain tapahtuu? Mitä, jos.... STOP! Illat olen pohtinut varmaan miljoonat eri tavat, miten asiat voivat mennä mönkään. Yleensä syy on minun. Traumatisoin koira paran ja pilaan sen elämän. Toisaalta, on myös mukavaa pohtia niitä odotettavia hetkiä. Asunto ei ole tyhjä kun tulee kotiin, joku jaksaa kuunnella (tai sitten ei) sekä minä saan aina jonkun viereeni. Odotan myös lenkkeilyä, leikkimistä sekä kouluttamista - innolla. Asiota joita en odota pätkääkään ovat taas murkkuvuodet sekä sisäsiisteyskoulutus sekä yksinolemiseen opettelu. Sen sijaan paikalliseen koirahalliin pääsyä odotan innolla! Pentutreffit täältä tullaan!

On jotenkin outoa ajatella, että pieni olento möngertää pian tähänkin kylmään asuntoon ja muuttaa kaiken. Mäyräkoirat ovat tunnetusti isoja persoonia :D Tätä odottamisen tuskaa kuitenkin helpottaa se, että kello raksuttaa koko ajan eteenpäin. Loppua kohden saatan jopa panikoida, että miksi jo nyt. No... Aika näyttää. Toivotaan, että kaikki tulee menemään hyvin.

Rahaa palamaan

Ajattelin nyt esitellä mitä olen saanut hankittua Cocolle hyvissä ajoin. Koska asun kerrostalossa, pienessä yksiössä, on tärkeää antaa koiralle oma paikka. Mietin aluksi, että ostan Cocolle erillisen kopan, mutta kun sain tämän kangashäkin, totesin, että koppa saattaa olla jo turha. 

Tilasin kangashäkin zooplus.fi kaupasta, jota ystäväni Mirka suositteli. Mustiin ja Mirriin olisin saattanut muuten kääntyä, mutta siellä hinta on paljon kovempi, mutta zooplussassa hinnat taas ovat matalampia ja valikoima on laaja. Mietin kangashäkin ja kantolaukun välillä, mutta kangashäkkiin päädyin yksinkertaisesti sen vuoksi, että se ainakin kelpaa koko koiran elinkaaren ajan.

 Hintaa en nyt saa päähäni, mutta kallis tämä ei ollut. Kokoa on sen verran, että sujahtaa kauniisti eteiseen paikalleen ja Cocolle tämä kelpaa koko elämän ajan. Kokoa on niin paljon, että jos joskus tulee toinen koira niin molemmat varmaankin mahtuvat.

Häkki ei siis vielä ole ollut tulikokeessaan, eli saanut sisäänsä koiraa, en voi vielä arvioida sitä siltä kannalta. Mutta voimme keskittyä turhamaisuuteen! Häkissä on loistavia ominaisuuksia, joihin olen jo nyt mieltynyt. Siinä on "ikkunat" sivuilla sekä takana, jotka saa peitettyä läpällä tai nostettua ylös, jolloin ne kiinnitetään tarroista rullalle. Ainoaa miinusta häkki onkin saanut minulta juuri näistä tarroista, joiden pelkään pettävän. Lisäksi ikkunoiden alla on taskut. Yhteensä häkissä on viisi taskua, kaksi molemmilla sivuilla sekä yksi takana. Tavarat siis kulkevat siististi mukana ilman ylimääräisiä laukkuja, joka on aina plussaa. Lisäksi sisältä ne ovat sellaista muovi materiaalia, jonka saa helposti putsattua.

Häkin sisällä on pieni alusta, jonka saa pestyäkin tarvittaessa. Se on kuitenkin valkoinen, mistä annan vähän miinusta... valkoinen kuratassujen kanssa, nam. No ostan sisälle varmaan jonkin huovan tai muun vastaavan, joka on helpompaa kiikuttaa pesuun.

Kun häkkiä ei sitten tarvitse sen saa todella pieneen kokoon. Laukku on parisenttiä paksu ja kannettava. Olin todella yllättynyt tähän ja tyytyväinen. Tilaa ei tosiaan voi säästää liikaa. Olen myös mieltynyt häkin väreihin, jotka sointuvat yleensäkin maanläheiseen väritykseen. 

Nyt kun on päästy eroon suurimmasta ostoksestani, voin esitellä pienemmät. Tässä on kaksi karvakaveria odottamassa riepottelua. Ostin heidät mustista ja mirristä. Kooltaan ne ovat sellaisia, että Coco saa kahmaistua ne helposti suuhunsa ja riepoteltua olan takaa. Iso plussa tulee siitä, ettei elukoissa ole vanua! En voi sietää mitään niin vähän kuin vanupalleroisia ympäri asuntoa. Lisäksi otuksissa on vinkulelu, jonka ääni ei kuitenkaan ole raastavan kimeä.

Vähän tarpeellisempia ostoksia olivat sitten kongi sekä hihna. Hihna on lyhyt ja ostin sen lähinnä totutteluun. Se on myös todella lyhyt, joka pitää Cocon lähelläni. Mieluummin näin kun metrejä pitkä. Oppiipahan kulkemaan vierellä nätisti :D Hihna ja kongi ovat muuten molemmat zooplussasta.

Kongin ostin, koska sitä on kehuttu kamalasti leluna. Halusin myös jotain, millä Coco voi leikkiä kun olen poissa ja kun tuon kaverin täyttää nameilla, niin tuskin minun poislähtöni on aivan kamalaa :D Pennuille on olemassa omia kongeja, joiden kumi on pehmeämpää, mutta kun ostin S koon ja totesin, että kyllä sillä on sellaiset piraija hampaat, että tuskin tuo kamalasti haittaa. Mieluummin "isojen" koirien lelu joka kestää kauan kuin pentujen parikuukautta menevä.

Ostin myös näiden lisäksi eurolla pannan, joka olikin sitten ihan katastrofi. se oli kissoille suunniteltu ja pienellä nykäyksellä klipsi irtosi iloisesti pois. Se on nyt varmaan menossa lahjoituksena Mirkan katille. 

Mäyräkoira historiaa

Mäyräkoirien nykyinen rotu on jalostettu Euroopassa, mutta mäyräkoirien kaltaisia on nähty jo muinaisen Egyptin hautakammioiden kaiverruksissa. Koirat jalostettiin mäyränmetsästykseen ja niitä käytettiin jopa eräänlaisissa tappeluissa mäyriä vastaan. (vrt. kukkotappelut). Mäyräkoiria on pidetty myös hoveissa ja Kuningatar Viktorian sanotaan olleen kiintynyt rotuun. Nykyaikana Dita Von Teese on rakastunut mäyräkoiriin.

Minun mäyräkoira historiani alkaa Daisysta. Perheeni haki uutta perheen jäsentä ja ensin ajattelimme beaglea. Minä googlasin kaiken mitä vain löysin kyseisestä rodusta, mutta sitten meille tulikin mäyräkoira. Ensimäisen kerran kun näin Daisyn luulin sitä rotaksi. Se vilisti isäni auton alta ja suoraan luokseni. Siitä hetkestä lähtien Daisy oli tiivis osa perhettämme. Hänen luonteensa on aivan oma lukunsa ja saatan vain toivoa, että Cocosta tulee yhtä hieno koira.

Daisy on draamaqueen. Hän on niin pilalle lellitty kuin olla ja voi. Nameja annetaan paljon ja hellyyttä vielä enemmän. Koira on vanhempieni silmäterä ja niin on minunkin. Rakastan kyseistä karvaista otusta äärettömän paljon.

Paten kanssa Daisy tulee toimeen, mutta se ei selvästikään pidä oman tilansa jakamisesta. Paten ollessa hoidossa vanhemillani, Pate olisi halunnut leikkiä, mutta Daisy meni piiloon. Hänhän ei sellaisen ison vauvan kanssa leikkiny!

Daisyssä parasta on ehdottomasti sen luonne ja tyyli millä se on. Se on fiksu ja ovela pieni otus. Se rakastaa äitiäni kuuhun ja takaisin. Maailman parasta on päästä iltaisin keinutuoliin "mamman" syliin. Kiusaamme Daisya niin, että äitini toisinaan silittääkin minua ja herran kerran kun koira voi heittäytyä kateelliseksi. Daisy murmattaa, läpsäisee tassulla ja tekee selväksi ketä pitäisi silittää. Tästä on usein saatu hyvät naurut.

Daisy on varmasti ollut suuri vaikuttaja rodun valinnassa ja miksi päädyin juuri karkeakarvaiseen mäyräkoiraan. Rotu on tuttu ja rakas. Mäyräkoiriin vain rakastuu niin, että ei voi kuvitellakaan muita. Lisäksi kriteerinäni oli, ettei koira saa olla polveani korkeampi. Asun kuitenkin yksiössä ja haluan koiran, jonka saan syliini tarvittaessa. Isot koirat ovat kiehtovia, mutta pienet sopivat minulle parhaiten. Pienten koirien kanssa tulee kuitenkin isopersoona.

Miten kaikki alkoi?

Olen koiraihminen henkeen ja vereen. Rakastan nelijalkaisia kavereitamme ja ne ovat olleet osa elämääni niin kauan kuin jaksan muuttaa. Kun lähdin kotoani 16-vuotiaana sisäoppilaitokseen näin koiraamme Daisya suhteellisen usein viikonloppuisin sekä lomilla. Kun muutin lopullisesti pois kotoa 18-vuotiaana, jäi koirankin näkeminen harmillisen vähäiseksi.

Hyvällä ystävälläni on suuri karvainen herra nimeltään Pate. Pate on mahtava Herra Töpö ja blogissa tulee varmasti olemaan hänestäkin juttua, mutta siis... Olen ollut osa Paten elämää hänen hoitajanaan ja näen tätä herraa enemmän kuin perheeni koiraa Daisya. Pate on iso koira ja lupsakka. Hän ei kuitenkaan ole minun ja en niin kuulu ollakaan.

Yksin asumisessa on paljon hyvää. Saa olla täydellisen itsekäs. Jos ei kiinnosta, niin ei kiinnosta. Saan elää ja mennä miten haluan, mutta silti elämästä puuttuu jotain oleellista. Olen asunut yksin lähes pari vuotta. Omasta koirasta ajatus kiteytyi joskus sisäoppilaitoksessa. Ensimäisenä keväänä kun asuin yksin, tosiaan harkitsin erään terrierin ottamista. Ajatus kuitenkin kaatui, sillä en olisi ollut vielä välttämättä valmis. En tuntenut itseäni tarpeeksi hyvin ja kaikki oli epävakaata. Nyt olen valmistumassa lukiosta. Tiedän mihin kouluun haluan sekä missä todennäköisesti tulen asumaan. Koiraan sitoudun toivonmukaan vuosikymmenen yli. Usein sanotaan, että kun koiran ottaa pitää tietää missä on viiden vuoden kuluttua. Nykymenossa se on mahdotonta jopa vakaalta työssäkäyvältä aikuiselta. Hän voi ennustaa, mutta varmuutta ei ole. Minä en välttämättä myöskään voi olla kaikessa mukana, sillä minua odottaa joku kotona. Toisaalta, tyhjään asuntoon on kaikkein kamalinta palata.

 Nyt on ehtinyt tapahtua paljon ja minulle on nyt tulossa mäyräkoiran pentu. Hän on karkeakarvainen, tumma, siro sekä äärimäisen odotettu. Tämä pieni pentu tulee minulle marraskuun alussa. Nimikin on jo keksitty: Coco. Pääasiassa Coco tulee seurakoiraksi, mutta harrastaminenkin houkuttaa. Lisäksi paikkakunnallamme on hyviä mahdollisuuksia harrastaa. Päätin aloittaa tämän blogin, sillä haluan eräänlaisen "vauvakirjan" koirastani.

Minä rakastan koirien lisäksi tekniikkaa ja olen hurahtanut Applen tuotteisiin. Olen niitä, joiden mielestä uusin tekniikka on älyttömän kiehtovaa. Hifistelyt kunniaan siis tässä asiassa :D  Olen siis kunnon nörtti. Blogimerkinnät voivat olla pitkiä tai lyhyitä. Alkuun on varmaan hiljaista ja lähinnä lörpöttelen miten kamalasti jännitän pennun tuloa ja mitä kaikkea valmistellaan ennen kuin pieni olento työntää nenänsä asuntooni. Sitä hetkeä odotellessa.

 Cardy